Valjakossa oli vierailemassa Hex (Woolmill's I am Highland Hexham om. Outi Liukko-Lappalainen).

Olin eilen päättänyt antaa bortsuille vapaapäivän, joten Hexiä opettamaan lähtivät Pinja & Nox (johto) ja Kaitsu & Vanu (parina). Hex sai juosta yksin, koska viimekerralla se astui pariaan laukassa. :-D Aiempaa kokemusta Hexillä on siis tältä vuodelta yksi kokeilu ja viime talvelta samoin yksi ajokerta. Teimme taas lentävän lähdön eli täysillä laukalle paikoiltaan. En edes jarutellut koska epäilin ettei hexillä tule olemaan ongelmia. Eikä sillä ollutkaan vaan se lähti vetämään innolla! Se käyttäytyi myös asiallisesti eikä leikkinyt liinoilla. Pari kertaa sen jalat hiukan sotkeentuivat naruihin, mutta se ei haitannut yhtään ja se selvitti solmut vauhdissa. Kerran jouduin pysäyttämään ja siirtämään pääliinan pois Hexin jalkojen välistä ja Hex (+ muut) seisoivat kiltisti paikoillaan. Parein pysyäkin - en edelleenkään omista lumiankkuria. :-D Ajoimme kaksi rinkiä, ensin ison ja sitten pienen oikopolkua käyttäen, matkaa yht. n. 1,5 km.

Nox oli johdossa erinomainen, tosin vasemman käännöksiä piti pari kertaa toistaa jarrutellen. Pinjakin veti aika hyvin, olin laittanut sille lyhyemmän vetoliinan kuin Noxille, että Nox saisi juosta edempänä ja samalla tottua ajatukseen yksin johdosta. Kaitsu oli jälleen kerran tasaisen hyvä, veti koko ajan ja käyttäytyi juuri niinkuin pitikin, Vanu puolestaan ei tänään vetänyt senttiäkään! Ehkä Vanun vetämättömyys johtui myös siitä, että se oli ekaa kertaa muualla kuin vikana juoksemassa ja lisäksi sen takana juoksi vieras koira?

Tokaan ajosettiin treenaamaan pääsivät Nox, Pinja, Kaitsu ja Voltti. Olin suunnitellut esitteleväni Voltin villiä rekirodeota Outille, mutta miten siinä kävikään... Laitoin Noxin yksin johtoon - ensimmäinen kerta kun lähti johtamaan jo valjastuspaikalta (aiemmin johtanut kerran yksin kotiinpäin ajettaessa viimeiset 400 m). Noxin takana olivat parina Pinja & Kai, Voltti taas yksin vikana. Lähdössä kun kiinnittelin vetoliinoja ja Voltti oli jo paikoillaan, se alkoi hiukan pomppia ja lisäksi haukkui innoissaan! Alkaa olla tuttua touhua... Muista koirista vain Nox ääntelee lähdössä ja se sitten tekeekin sitä muitten edestä! Tosin nyt se on alkanut laittamaan suunsa kiinni kun kiinnitän sille vetoliiinan ja haukku alkaa uudelleen kun se lähtee juoksemaan.

Lähtö sujui hyvin (& hurjallla vauhdilla!) ja ajoimme yhden kierroksen eli n. 1 km. Nox johti hyvin, tosin kehuin sitä lähes tauotta ettei se ainakaan löysää liinaansa. Ei löysännyt ja hienosti sujui! Kaitsu veti tietty tasaisesti ja Pinjakin jollain tapaa. Kaikista käsittämättömin asia kierroksella oli kuitenkin Voltti joka ei esittänytkään rodeota! Se ei purrut liinoja kertaakaan vaan juoksi innokkaasti vetäen koko matkan. Myös valjaista purku sujui siististi. Edistystä siis taas tapahtui! :-)