Saksanpaimenkoira Huku valjakossa, minivaljakon johdossa Nox & Pinja
Jokin aika sitten Collieyhdistyksen Päijät-Hämeen alaosasto lähetti minulle viestiä ja kyseli voisiko meillä järjestää valjakkopäivän vetoharrastuksesta kiinnostuneille. Sovimme ajankohdaksi sunnuntain 12.2. Itse esittelin valjakkoajoa ja vetoharrastusta yleisesti, vetohiihdon alkeita neuvoi puolestaan Anni, joka harrastaa lajia oman pk colliensa (Sisu) kanssa.
Aamu valkeni hiukan harmaana ja koko päivän sateli lunta. Lämpötila oli - 4 asteen paikkeilla, joten emme joutuneet palelemaan vaikka olimmekin monta tuntia ulkona. Paikalle tuli yhdeksän henkilöä. Pk colliet olivat runsaslukuisimmin edustettuina, mukana oli myös kaksi nahkaa, bortsu ja sakemanni.
Aloitin ajamalla ensin omalla valjakolla, jonka kyytiä halukkaat saivat kokeilla. Vetämään lähtivät Shira, Saga, Nox, Pinja ja Kaitsu. Ajoin ensin kierroksen pellon ympäri (n.800 m) Neljä uskaliasta kokeili ajaa kierroksen, alla kuvia. :-D Hyvin koirat kulkivat myös vierailla ajajilla, kiltisti juoksivat samaa kierrosta ympäri.
Vierailijat kokeilemassa valjakkoa
Sen jälkeen laitoin omat koirat pikku tauolle ja muut saivat kokeilla vetohommia. Lainata sai valjaita, potkukelkkaa, vetoaisoja, pulkkaa, rekeä ja suksia, joita oli mukana kahdella osallistujalla.
Hex opettelemassa pulkan vetoa
Olipa hauskan näköistä kun jokapuolella oli koirakoita puuhastelemassa ja koirat niin sosiaalisia, että niitä osa oli vapaana ja osa treenaili vetoa ilman mitään ongelmia. Vähän ajan päästä hain paikalle auttamaan Noxin ja Pinjan. Pinja pääsi ensin vetämään hiihtäjää. Kaksikko esitteli myös villiä pulkanvetolajia, jossa istutaan kyydissä kummankin vetoliina kädessä ja sitten mennään täysiä! :-D Yksi jopa uskaltautui kokeilemaan moista hulluutta, eikä edes kaatunut montaa kertaa... :-D Sitten laitoin äiti/tytärparin reen eteen pariksi ja niiden taakse tuli ensikertalaisia kokeilemaan valjakossa juoksemista. Nox yllätti osaamalla suunnat hienosti ekan kierroksen jälkeen, jolloin meinasi laittaa valjakon solmuun kun ei muistanutkaan mihin päin mennä.
Pinja esittelemässä vetohiihtoa
Anni opastaa vetohiihdon saloihin, taustalla Pinja odottelemassa
Pikkuvaljakossa harjoitteli neljä vierailevaa koiraa. Ensin sakemanni, jolla oli jo vetokokemusta canicrossin parista, se vetikin hienosti ja tasaiseen tahtiin. Sitten vuorossa oli soopelipehkot Lassi ja Gila, joista Lassi veti aika hyvin koko ajan ja Gilakin omistajaa kohti juostessaan. Kumpikaan ei pelännyt liinoja ja pysyivät hyvin Noxin vauhdissa mukana. Pari treeniä lisää niin olisivat vallan hienoja rekicollieta! Sitten vuorossa oli Hex, josta nyt ei ole kummenkin kerrottavaa - se kun on harjoitellut ennenkin valjakossani ja osaa homman. Veti siis valtavalla innolla! Päivän päätteeksi hain paikalle bortsut ja Kaitsun, Pinjan vein tauolle. Valjastin nelikon reen eteen ja pyöräkoiraksi lähti merleuros Sisu, jolle vetohiihto on tuttu laji kisoja myöten. Se lähtikin vetämään valjakossa ihan hyvin, tosin siitä löytyisi kyllä enemmänkin voimaa mitä se käytti. Eka kerta joten ei ihan kaikkea virtaa laittanut peliin, veikkaan että tokalla kerralla vetää jo paremmin kuin suurin osa omistani. Ajoin tällä setillä kaksi rinkiä ja Sisu veti mallikkaasti.
Pinja & Noxin takana ensikertalaisena valjakossa kaunis viirunaama Gila
Oman valjakon mukana vetämässä merleuros Sisu
Sisun valjakkokokeilusta löytyy Youtubesta myös kaksi videota.
Päivän puolessa välissä joimme SCY:n Päijät-Hämeen alaosaston tarjoamat kahvit ja pikkutupani oli ihan täyteen ahdettu. Harvoin mökissäni on 10 henkilöä yhtäaikaa. :-D Onneksi on iso pöytä joten kahdeksan pääsi kuitenkin pöydän ääreen istumaan.
Päivä oli ainakin minun kannaltani ihan erinomaisen onnistunut, etenkin Pinja ja Nox saivat hyvää ohittelutreeniä kun ajelin niillä pitkin tietä jolla yhtäaikaa treenaili useampi koirakko. Ne myös pysyivät hyvin paikallaan odotellessa uusia kokeilijoita liinoihin ja välillä ne olivat jossain reunalla joko käskyn alla tai puussa kiinni. Oikein oli esimerkillistä käytöstä ja tämän treenin perään uskaltaisin lähetä niillä ajamaan oikeastaan minne tahansa. :-)
Osallistujillakin tuntui olevan hauskaa ja taisi ainakin osa saada kipinän vetoharrastukseenkin. Uusi valjakkopäiväkin on jo suunnitelmissa sunnuntain 26.2, toivottavasti mukaan tulee uusiakin koirakoita tutustumaan erilaisiin vetolajeihin!
Kuvia tapahtumasta >>> (kuvat Tea Lemmetyinen)